Sujuvasti etenevä esitys verisestä vaelluksesta Vaasasta Viipuriin usean valkoisen äänellä. Sotaan on lähdetty vapaaehtoisesti, velvollisuudentunnosta tai joskus lähes vahingossa. Yhdet tottuvat tappamiseen, toiset ällistelevät voimatomuuttaan vääryyksien vyöryessä ja kolmannet nauttivat verenvuodatuksesta sen itsensä vuoksi. Lahtaria löytyy joka lähtöön siinä missä punikkiakin. Veri lentää, rapa roiskuu, ruumiskasat kasvavat, eikä aatteellisista palopuheista paljon lohtua löydy luotisateessa tai kiväärin takana teloituskomppaniassa. Kun rauha saapuu, ei voittajillakaan ole paluuta entiseen. On löydettävä paikkansa uudessa uljaassa Suomessa kuunnellen enemmän itseään kuin äkseeraajaa tai lähdettävä etsimään seuraavaa sotaa. Voitonparaatin kuvaamiseen ei rintaman ravassa huhkineen työrukkasen näkökulmasta kannata sanoja tuhlata, eikä sitä tee kirjassaan Kantokaan.