angle-left Kirkkonummen kirjastot palvelevat rajoitetusti 30.4. saakka

Kirkkonummen kirjastot palvelevat rajoitetusti 30.4. saakka

Koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi Kirkkonummella on otettu käyttöön uusia suosituksia ja rajoituksia.

Kirkkonummen kirjastot palvelevat rajoitetusti 30.4. saakka.

Lyhytaikainen asiointi kirjastoissa on mahdollista, eli asiakkaat voivat noutaa varauksiaan varaushyllystä sekä lainata ja palauttaa aineistoa itsepalveluautomaateilla. Myös asiakastietokoneita on mahdollista käyttää välttämättömään asiointiin turvallisuusohjeita noudattaen.

Kirjastojen tilat on muuten suljettu, ja kaikki kirjastojen tapahtumat ja tilavaraukset on peruttu.

Kirjastoauto ajaa normaalien aikataulujensa mukaan aamu- ja iltareittien pysäkit. Asiakkaat eivät pääse kirjastoautoon sisälle, vaan kuljettaja tuo pysäkillä toivotun aineiston ulos ja vastaanottaa palautuksia. Masalan kirjastoon pääsee asioimaan rajoitetusti palveluaikana, mutta omatoimikirjasto on suljettu.

Kaukopalvelu pääkirjastossa ja lähikirjastoissa toimii normaalisti. Pääkirjaston mediaosasto antaa apua digiongelmiin mahdollisuuksien mukaan etänä. Voit ottaa yhteyttä joko puhelimitse 040 126 9872 tai sähköpostitse mediakirjasto@kirkkonummi.fi. Mediaosasto opastaa myös e-aineistojen käytössä.

Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.Muistathan myös vähintään kahden metrin turvavälin. 

Kirjastojen yhteystiedot ja aukioloajat

kirkkonummi.verkkokirjasto.fi

Pääkirjasto

puh. 09 2967 2467 kirjasto@kirkkonummi.fi

ma–pe klo 9–20, la klo 9–15

Masalan kirjasto

puh. 09 2967 2137 masalan.kirjasto@kirkkonummi.fi

ma, ti ja to klo 15–20, ke ja pe klo 10–15

Veikkolan kirjasto

puh. 09 2967 2100 veikkolan.kirjasto@kirkkonummi.fi

ma, ti ja to klo 14–19, ke, pe ja la klo 10–15

Kirjastoauto

puh. 040 516 4899 kirjastoauto@kirkkonummi.fi

Haku

Kielivalinta

FISVEN